Katselin vanhoja käsityölehtiäni ja otin kuvat itselleni virkkaamistani töistä. Ne eivät ole tällä hetkellä käytössä, joten en viitsinyt ruveta niitä silittämään ja pingottamaan kuvausta varten. Otan valmiista töistä kuvat, kunhan minulla on aikaa, ja laitan ne tähän näytille.

"KAITALIINA"

"VERHOKAPPA"

184102.jpg

Alla on ehkä toinen tai kolmas neulepaitani, mitä olen koskaan tehnyt. Patenttineule on jo huopunut pesuista, nyppyjäkin löytyy. Se on vaan niin ihanan lämmin pakkasilla, tykkään vieläkin noista väreistä. Osaan nykyisin yhdistää kappaleet huomattavasti siistimmin ;) ja kaula-aukkokaan ei ihan noin paljon kiristä.

41069.jpg

Harmi, kun en tullut aikaisemmin ottaneeksi kuvia tekemistäni käsitöistä. Eipä minulla kai silloin ollut kameraakaan. Muut neuleet on heitetty roskiin jo ajat sitten. Yritin laskea montako neulepaitaa olen tehnyt, ja päädyin kuuteen. Hanskoja, sukkia ja saalejakin olen joskus väsännyt. Tuostapa tulikin mieleen, että neuloimme lukiossa ollessamme erittäin värikkäitä jämälankasukkia erilaisilla kirjoneuleilla. Nämä sukat olivat polvisukkia/hiihtosukkia, ja eräs luokkakaverini neuloi niistä varvassukkien esiäitejä.